torstai 3. lokakuuta 2013

Päivien viemää

Vaikka kirjoitan näitä postauksia aika harvoin, on blogi usein mielessä pitkin viikkoa ja useamman kerran päivässäkin. Tällä hetkellä olen kännykän varassa, kun läppäri lähti äidilleni lainaan, mutta onneksi Omppu ja Blogger-sovellus toimivat hienosti.

Jonossa on arviolta kymmenen ideaa mistä kirjoittaa, mutta miten aika ei muka vaan riitä? Meillä on kuitenkin vain (tähän hieman ironista äänensävyä) kaksi lasta ja useammankin lapsen äidit bloggaavat aktiivisesti. Ehkä en olekaan niin tehokas ajankäytössäni kuin kuvittelen.. Tarkoitus on lähitulevaisuudessa kirjoittaa ainakin se pahasti jo myöhässä oleva postaus Habitaresta sekä 2500 € sisustushaasteesta.

Tänään tartuin pitkästä aikaa puikkoihin. Neljäs kerta toden sanoo.. Villapaidan alku on purettu nyt siis jo kolme kertaa, toivottavasti siis tällä kertaa homma etenee!

Kuvassa eilen iltaisia herkkufiilistelyjä. Ihana sisko paistoi meille iltapalaksi vohveleita, kiitos vielä! Happy Joe maistui varsin mainiosti kyytipoikana omppu-vaniljahillolla ryyditetyille harkuille. Kerrankos sitä siskon kanssa yökyläillään..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti